Etusivun maisemakuva, 4 vuodenaikaa

Pohjois-Suomen Tilintarkastus Oy on tilintarkastusyhtiö, johon kuuluu 13 kokenutta, ammattitaitoista HT- ja KHT-tilintarkastajaa.

Yhtiömme on vuonna 1985 Oulussa perustettu itsenäinen, pohjoissuomalainen yritys.

Asiakkaitamme ovat osakeyhtiöt, asunto-, kiinteistö- ja holdingyhtiöt sekä yhdistykset, säätiöt, osuuskunnat ja seurakunnat. Digitaalisten järjestelmien ansiosta tilintarkastuspalveluamme ei ole sidoksissa asiakkaan paikkakuntaan.

PS-Tilintarkastus henkilökunnan ryhmäkuva

Yhtiömme toiminta perustuu pitkäaikaisiin, luottamuksellisiin asiakassuhteisiin sekä henkilökohtaiseen palveluun. Peruskulmakiviämme toiminnassamme ovat ammattitaito, laatu, luottamus sekä yhteistyö.

Pohjois-Suomen Tilintarkastus Oy:n omistaa yhtiössä työskentelevät kokeneet tilintarkastajat. Toimimme itsekin yrittäjinä, joka osaltaan lisää asiakkaidemme arjen haasteiden ymmärtämistä. Asiakassuhteemme lähtökohtana on asiakkaamme toiminnan ymmärtäminen. Tavoitteenamme on, että asiakas saa mahdollisimman suuren hyödyn tarkastuksestamme. Tilintarkastaja on myös yrityksen omistajan ja johdon luottamuksellinen keskustelukumppani.

 

Henkilöt

Sähköposti etunimi.sukunimi@pstilintarkastus.com

Tilintarkastajat

Hanna Kinnunen

Hanna Kinnunen

HT

+358408650890

Isokatu 1B LT2

Marja Hentunen

Marja Hentunen

HT

+358504063888

Isokatu 1B LT2

Juha Isopahkala

Juha Isopahkala

HT

+358407084187

Isokatu 13 As 3

Joonas Jyrinki

Joonas Jyrinki

KHT

+358405452270

Rautionkatu 18 A, LT1

Anne Karppinen-Salonpää

Anne Karppinen-Salonpää

HT

+358400687900

Kirkkokatu 5

Mika Kemppainen

Mika Kemppainen

HT

+358400204490

Isokatu 13 As 3

Kauppakatu 17 B 27, Kemi

Tuomas Kotajärvi

Tuomas Kotajärvi

HT

+358400769907

Kirkkokatu 5

Mikko Lumila

Mikko Lumila

HT

+358445690723

Isokatu 1B LT2

Jari Nurkkala

Jari Nurkkala

KHT

+358405406154

Rautionkatu 18 A, LT1

Janne Pesonen

Janne Pesonen

HT

+358504052515

Kirkkokatu 5

Timo Salonen

Timo Salonen

KHT

+358407425975

Isokatu 1B LT2

Kari Salonpää

Kari Salonpää

HT

+358400687321

Kirkkokatu 5

Tilintarkistusassistentit

Eerika Lähde

Eerika Lähde

Tradenomi

Isokatu 13 As 3

Matias Nurkkala

Matias Nurkkala

KTM

+358445181927

Rautionkatu 18 A, LT1

 

Joona Väyrynen

Joona Väyrynen

KTM

Rautionkatu 18 A, LT1

 

Tilintarkastus

Lakisääteisessä tilintarkastuksessa varmistetaan, että tilinpäätös kertoo omistajille ja muille sidosryhmille tilintarkastuslain edellyttämät tiedot yhtiön tuloksesta ja varallisuudesta. Tilintarkastuskertomus on sidosryhmille tärkeä perustietolähde. Tilintarkastus sisältää tilinpäätöksen, kirjanpidon, verotuksen, hallinnon, sisäisen valvonnan sekä toimintakertomuksen tarkastuksen. Tarkastuksen tavoitteena on varmistaa, ettei tilinpäätökseen sisälly olennaista virhettä. Tilintarkastusvelvollisuudesta on vapautettu yhteisöt, joiden päättyneeltä sekä edelliseltä tilikaudelta toteutuu enintään yksi seuraavista seikoista:

  • liikevaihto on yli 200 000 euroa
  • taseen loppusumma on yli 100 000 euroa
  • palveluksessa on yli 3 henkilöä.

Yhtiöjärjestyksessä, osakassopimuksessa tai säännöissä voidaan määrätä tilintarkastuksen suorittamisesta, vaikkei alarajat ylittyisikään. Tarkastuksessa noudatamme lainsäädännön määräysten lisäksi alan standardeja, joihin perustuen olemme laatineet yhtiömme laadunvalvontajärjestelmän. Oman sisäisen laadunvalvonnan lisäksi toimintaamme valvoo patentti- ja rekisterihallituksen alainen tilintarkastuksen laadunvalvonta.

Avoimuusraportti

 

Palvelut

Lakisääteisen tilintarkastuksen lisäksi olemme asiakkaittemme käytettävissä yhtiöoikeudellisiin, verotukseen ja varmennustoimeksiantoihin liittyviin asioihin.

Tilintarkastajan lausunnot ja todistukset

Palveluihimme kuuluvat tilintarkastuksen lisäksi asiakkaan tarvitsemat tilintarkastajan vahvistukset

  • lausunnot liikennelupien haltijoiden taloudellisista voimavaroista
  • avustustilityksien tarkastukset ja lausunnot
  • asunto-osakeyhtiöiden luovutustaseiden tarkastukset
  • muut varmennustoimenpiteet erityislainsäädäntöön tai ohjeistukseen perustuen

Erityistoimeksiannot

  • yrityssaneerauslausunnot velallisen taloudellisesta tilanteesta liittyen saneeraushakemukseen
  • selvittäjän teettämä erityistarkastus saneerausmenettelyä edeltävältä ajalta
  • konkurssipesien erityistilintarkastukset

Yritysjärjestelyihin ja sukupolvenvaihdostilanteisiin liittyen mm. seuraavia palveluja

  • yritysten ja yhtymien sulautumisen, jakautumisen, osakevaihdon, liiketoimintasiirron tai purkautumisen järjestelyjen toteuttaminen
  • yrityksen arvonmääritykset sukupolvenvaihdos- ja yrityskauppatilanteessa
  • yrityskaupan osapuolten kanssa toteuttamistavan arviointi ja yrityskauppaprosessin läpikäynti
  • ennakkotiedon hakeminen verotuksesta

Veropalvelut

Avustamme asiakkaitamme henkilö-, elinkeino- ja alv-verotukseen liittyvissä kysymyksissä, kuten ennakkoratkaisujen, valitusten ja vastineiden laatimisessa. Tilintarkastajiemme osaamisen lisäksi käytettävissämme on myös kokeneiden juristien laki- ja veroasiaintuntemus.

 

In English

Pohjois-Suomen Tilintarkastus Oy is an independent audit firm authorised by the Central Chamber of Commerce. Pohjois-Suomen Tilintarkastus Oy serves clients with strong local knowledge and flexibility mainly in Northern Finland. We have eight professional auditors with good experience from small and medium-sized companies, municipalities, banks, real estate companies, foundations and associations. Our services are:

  • audit and assurance services
  • tax services
  • transactions
  • crisis management and insolvency services
  • due diligences
  • international tax services

Contact:
Pohjois-Suomen Tilintarkastus Oy
Kirkkokatu 5
FIN- 90100 OULU
Finland

Partner Jari Nurkkala
email: firstname.lastname@pstilintarkastus.com

Pyydettyä sivua ei löytynyt.
 

Yhteystiedot ja toimipisteet

Ajankuva-taideteos Oulun kaupungintalon edustalla
SÄHKÖPOSTI

etunimi.sukunimi@pstilintarkastus.com

PUHELINTIEDOT

Tarkastajien yhteystiedot ovat henkilöt-osiossa

Y-tunnus: 0585183-2

MYYNTILASKUTUS

Sähköposti: laskutus@pstilintarkastus.com

Puhelin: 040 1320 581

OSTOLASKUT

Verkkolaskut

Verkkolaskuosoitteemme on 003705851832

Välittäjänä Open Text Oy (tunnus 003708599126)

PL 287

90101 Oulu

Sähköposti: laskutus@pstilintarkastus.com

Yhteydenottolomake / Contact form

Kuva CAPTCHA
Kirjoita kuvassa näkyvät merkit.
 

Kirkkokatu 5
90100 Oulu

Rautionkatu 18 A, LT1
90400 Oulu

Kauppakatu 17
94100 Kemi

Isokatu 1B LT2
90100 Oulu

Isokatu 13 As 3
90100 Oulu